Halberstadt D.II - Blue Max 1/48



Klikkaa kuvaa, niin näet sen suurempana!



Ensimmäinen ja luultavasti viimeinen Blue Max -sarja, jonka tulen ikinä rakentamaaan! Aloitin tämän jo 2006 tarkoituksenani tehdä hieman malleja teemalla "90 vuotta Sommen taistelusta". No satavuotisjuhlaan ehdin maininiosti! Hylkäsin projektin pariinkin kertaan kaapin perälle. En saanut kammottavan paksuja rungonpuolikkaita ja nokkakappaletta millään sopimaan sujuvasti yhteen. Tämä näkyy valmiissa mallissa. Kun huomasin, että siipien jättöreunat olivat yhtä paksut kuin johtoreunat, ja peräsimet hyvin noussutta pullaa muistuttavat, hylkäsin koko mallin vuosiksi. Kaivoin projektin uudelleen esiin, kun halusin harjoitella maalausta uudella ruiskullani. Sillä kertaa pääsin siirtokuviin asti. Huomasin, etteivät dekaalit sovi rungossa oikeille paikoilleen ja hylkäsin mallin taas muutamaksi vuodeksi. Vajaa vuosi sitten palasin mallin pariin sillä ajatuksella, että ei siitä kilpailuvoittajaa tule, mutta jotenkin Halberstadt-hävittäjän näköinen malli kumminkin. Ja niin siitä tulikin. Nykyisen erinomaisten, hyvien tai ainakin kelvollisten 1. maailmansodan lentokonemallien rakennussarjojen runsaan tarjonnan aikana vain masokisti tarttuu Blue Maxiin, vaikka merkillä onkin katalookissaan muutamia konetyyppejä, joita muilta ei saa

Lentävät kangaspuut www.kangaspuut.net